Suihkussa käyty ja tekstiilit pyörii pesukoneessa, kirjotetaas samantien ylös tämän päivän kokemukset…
Pirok siis järjesti Sastamaassa näyttelyn, jossa yhteen päivään oli mahdutettu kaksi normaalia näyttelyä. Asettelu jo sinänsä kuulostaa katastrofilta, jos on enemmän kuin yksi kissa mukana. No ihan meni niinkun ajattelinkin 😀 Mun esittelyvastuulla oli Vilja, Aamu ja Leevi, kaikki tietenkin eri tuomareilla. Sen lisäksi että jokapaikassa oli kokoajan odotettavissa jotain (arvostelu, värin paras, tuomarin paras tai mikä milloinkin) yhtäaikaa, myös saman kissan olisi välillä pitänyt olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Selvittiin kuitenkin lopulta tosi hyvin ja jossain oli aina valmiina joku apukäsipari jos hätä tulee, kiitokset kanssanäyttelijöille ^_^
Välillä ei muistanut missä mikäkin kissa luuraa, kun kisut bokseissaan kiisivät pikavauhtia tuomarilta toiselle, ja joutuivat niissä hetken odottelemaan, kun jo toista kissaa kiidätettiin.
Näyttelyalue tuli juostua ympäri n. 311 kertaa, jalat sanoo morjens lenkkareista huolimatta. Hiki lensi ja harmittelin, etten ollut valinnut asuksi bikineitä. Istua taisin ehtiä noin minuutin ja eväiden syömiselle oli yksi 5 minuutin tauko.
Ok, ihan hauska kokeilu, ei ainakaan tarvinnut missään vaiheessa pyöritellä peukaloita. Mut jos valita pitää, niin ihan norminäyttelyitä jatkossa kiitos. Olisin halunnut enemmän aikaa silitellä ja sylitellä ja viihdytellä varsinkin Aamua kun oli eka näyttely. Mutta eipä tuo onneksi näyttänyt stressaavan!
Mites kisuilla sitten meni? Vilja ansaitsee ihan ehdottomasti tosi ison papukaijamerkin ja paljon kuivattua kanafilettä 🙂 Viljalla oli ihan koko päivän tosi pienin tauoin meno jonnekin, kun oli kaikki veepeet ja teepeet ja kaikki käytävä, ja kakkosväriryhmän kissoja myös oli tosi paljon ja Vilja ekana, valinnat vikana. Tytteli jaksoi ihan huippuhyvin, ja vasta lopussa alkoi saada tarpeekseen. Kuitenkin paneelikin meni hyvin, Nina esitti hienosti! Arvosteluissa hurjasti kehuja, Vilja alkaa olla siinä iässä, että on kehittynyt tosi aikuiseksi ja valmiiksi, vaikka vielä nuori ja nuorekas onkin. Turkki ja groomaus sai erityisesti kehuja. Paljastettakoon, että kissa on pesty viimeksi joskus huhtikuussa, ja groomaus oli öö, kampaaminen. Minkäs sille voi kun on niin luonnonkaunis 😉
Väriryhmässä oli siis tosi paljon kisuja, mutta molemmilla tuomareilla Vilja tuli kakkoseksi nuoren tytön voittaessa. Toisen tuomarin mielestä Vilja oli jopa elegantti, toinen puolestaan sentään huomautti hyvästä ruokahalusta… Tällä hetkellähän Vilja painaa jo lähes 5,8 kiloa, josta ainakin puoli kiloa on ylimääräistä… Tuomarin paras naaras oli hän toisen tuomarin mielestä 🙂 Oon niin ylpee höpöViljasta, mää en ois ainakaan ollut noin nätisti tänään, jos oisin kissa ja tuommoiseen pyöritykseen joutunut!
Aamu oli tosi reipas, yhtään ei jänskättänyt 🙂 Sturdissa mentiin riippumatossa semmostakin kuperkeikkailua, että tanner jytisi. Toinen tuomari tykkäsi kovasti Aamusta ja väri oli toosi ihana, mutta tarvitsee vielä aikaa kehittyä. Ainoana vikana korvat odottavat vielä laskeutumistaan. Toisella tuomarilla puolestaan oli joku henkilökohtainen ongelma amber-värin kanssa. Tuomarioppilaalle selitti pitkät pätkät kuinka amber vaikuttaa siihen ja tähän ja huono juttu ja plaa plaa, mulle ei osoittanut ainuttakaan sanaa, ja koitin vaan korvat höröllä kuunnella mitä supatti oppilaalle. Koska väriongelma oli niin suuri, kaikki muu kissassa jäi huomiotta. Kaippa siellä arvostelusetelissä jotain lukee, täytyy tarkistaa. Vasta värin paras-valinnassa tuli Aamulle kehuja siitä ja tuosta, mutta arvatenkin ei pärjännyt.
Leevillä on pienestä pitäen ollut mielipiteensä siihen, jos nostellaan ja pidetään paikallaan, joten olin tosi positiivisesti yllättynyt, kuinka suuuuuperhienosti ja toooosi rauhallisesti Leevi otti koko homman 🙂 Jännä, että Leevi oli ainut väriryhmän III kissa! Toinen tuomari tykkäsi ihan hirveästi, ja Leevi olikin tuomarin paras pentu. Toisen mielestä tarvii vielä enemmän aikaa kehittyä. Tottahan se on tietenkin, halloo, mitä muuta voi odottaa 4kk pennulta? Leevikin kävi siis paneelissa pyörähtämässä, ja esiintyi tosi hienosti. Leevi on hurjan lupaava pentu, johan se nyt onkin tiedetty 😉 Nyt sitten vaan kasvetaan ja kehitytään rauhassa! Toivotaan, että Tuija ja Jani eivät hirveästi traumatisoituneet tästä päivästä, vaan Leeviä nähdään areenoille myöhemminkin 🙂
Leo oli tosi komeana, mutta oli tosi koomista, että hänen 2 kuukautta vanhempi kilpailijansa oli ehkä 4 kertaa suurempi 😀 Leolla on paketissa muuten kaikki kunnossa, mutta paketti on vaan liian pieni tähän ikään nähden. Napin kanssa olivat ihan samanlaisia ihania rentoreiskoja, jotka nukkuamöllöttelivät sturdissa sylikkäin 🙂 Napilla oli toisessa näyttelyssä kilpailija, toisessa näyttelyssä tuli serti. Hienoja poikia!
Nyt ei ole sitten tiedossa koska mahdetaan seuraavan kerran näytellä. Tuli taas todettua, että ihan hullun hommaahan tämä on… Vilja todennäköisesti tiputtaa turkkia, onhan talvi tulossa ja Aamu tarvii aikaa. Mites ois yks päivä Turokkia marraskuussa?
Päivä oli niin hurja, että eipä tullut edes ainuttakaan kuvaa otettua! Löytyyköhän keltään edes yhtä kuvaa, jossa näkyisi Aamu ekassa näyttelyssään?