Normaalielämän kuulumiset ovat olleet vähissä, mutta täten ylös laitettakoon pieni sairauskertomus.
Surkea kisu
Perjantaina töistä kotiutuessani kaikki oli ihan normaalisti. Vielä puoli kahdeksalta kaupasta kotiin tullessani kaikki oli edelleen normaalisti. Puolen tunnin kuluttua menin vessaan, ja ihmettelin lattialla olevaa ruskeaa lammikkoa. Huomasin, että pieniä ruskeita tippoja olikin vähän siellä sun täällä. Etsin kissat, ja löysin Tipsun sängystä ähertämässä.
Lukkiuduin kisun kanssa vessaan ja yhtämittaa se yritti äheltää jotain takapäästä ulos, mutta tippojen lisäksi ei muuta tullut. Kohta tulikin ihan valtava oksu. Parafiiniöljyä annoin lopulta ties kuinka paljon, mutta ei alkanut vaikuttaa. Oksujakin tuli lopulta varmaan viisi. Yhdeksän aikaan tilanne alkoi olla sellainen, että kissa makasi kyljellään ja ähisi.
Soitin Univettiin, jossa päivystys kymmeneen. Ainut lääkäri oli juuri menossa leikkaukseen. Soitin Tuhatjalkaan, jossa oli tarjota aika yhdeksitoista. Kisu näytti niin surkealta että hoitaja ei saanut mitään selvää kun pillitin kuin retardi apina. Sanoi, että voidaan tulla jo aiemmin odottelemaan, mutta ei voi luvata että lääkäri ehtii ottaa ennen yhtätoista.
Sain kisua sen verran avustettua, että jotain saatiin pihalle, mutta ähellyspuhellus jatkui kuitenkin. Puoli yhdentoista jälkeen oltiin sitten klinikalla. Matka sujui ihan rauhassa. Päästiin aika nopeasti tutkimuksiin. Röntgenkuvassa näkyi, että tukos on kokonaan ihan takapäässä. Lääkäri otti huomioon Tipsun sydänsairauden, eli yritetään ehdottomasti ensin keinot, jotka eivät vaadi rauhoittamista. Ruiskeella saatiin tavara hieman pehmemään, ja jäin odottelemaan huoneeseen. Aikamoisia kidutusääniä alkoi kuulua, ja sitten pyydettiinkin jo meikäläinen tuttuna ihmisenä pitelemään kissaa. Lääkäri kaivoi ihan käsin tukoksen ulos. Sanoi, että ihan kuin olisi kissanhiekkaa. Olin ymmälläni. Sitten sanoi, että jos tämä olisi koira, sanoisin että luuta.
No vuh vuh, kyllähän meillä luuta syödään. Tipsulla on ollut muutenkin vähän ongelmia kovan mahan kanssa. Kaikki syövät samaa ruokaa, mutta ilmeisesti Tipsun ruuansulatus ei ole yhtä jytäkkä. Mukaan kun lisätään läjä karvaa ja kaikkea muuta niin näin sitten lopulta käytiin kaikesta kuitulisästä ja ruohosta huolimatta.
Otettiin uusi röntgenkuva, ja lähes kaikki näkyi saadun pois. Lääkkeeksi vuorokauden vaikuttava särkylääke ja pahoinvoinninestolääke. Tipsi sai kehuja kiltteydestään ja hoitomyönteisyydestään. Tosi hienosti tekikin yhteistyötä, vaikka oli varmasti ihan kamalaa! Hieno poika!
Tuhatjalasta on liikkeellä kaikenmoista huonoa juttua, mutta meille osui ainakin oikein hyvä lääkäri. En löydä häntä netistä vakihenkilökunnasta enkä mistään muualtakaan, mutta Hanna Laineelle isot plussat!
Tipsu ja Aamu tutkivat lääkärin papereita
Nukkumaan pääsin vasta puoli kahden aikaan ja herätykset oli neljältä ja seitsemältä. Ruiskulla tarjosin toipilasruokavelliä kylpyhuonesaunaosastolle suljetulle kisulle. Ei voinut kakan ja yrjön ja öljyn peittämää kisua muualle päästää, eikä siinä vaiheessa oikein kannattanut alkaa pesemäänkään. Aamulla oli sen verran kuivunut, että seitsemän jälkeen otin pojan makkariin nukkumaan kanssain.
Lauantai meni kyhjöttäessä milloin missäkin. Ruokaa on syönyt vähän kerrallaan itse, kunhan ruoka on erityishyvää ja se tuodaan nokan eteen. Yö sujui samaan malliin. Sunnuntaina aamusta hiekkalaatikkoon toimitettin varsin normaali tuotos. Hienoa! Siitä huolimatta apeus ja kyhjötys jatkuu. Illalla annoin pienen annoksen joskus kaappiin jäänyttä särkylääkettä. En keksi, mikä muu voi olla ongelmana, kuin jos sattuu. Toivotaan, että poju on huomenna taas oma itsensä ja ruoka maistuu!
Superhienosti kisu on ottanut vastaan kaikki syötöt ja muun avun.
Tämä oli 8-vuotisen kissauran aikana ensimmäinen kerta kun jouduttiin lähtemään yöpäivystykseen. Aika pelottavaa, miten nopeasti tämäkin eteni. Eihän sitä voi aina olla kotona seuraamassa. Onneksi nyt olin. Toivottavasti seuraavaan päivystyskertaan menee vähintään toiset 8 vuotta!
Draconian Norjalaiset Metsäkissat 