Viime viikolla pikkukissoilla kävi muutamia vieraita, ja sen myötä nyt sekä Leevi että Oliver ovat löytäneet tulevat kotinsa! Enää kotia etsii Ossi-poikanen. Ossi komistuu päivä päivältä vaan enemmän, ja painossakin saavuttaa jo isoja poikia. Ossi tuntuu olevan katraan rauhallisin, ja saattaa mennä omiin touhuihinsa muiden riehuessa. Ossilla on ollut pienestä pitäen hassu tapa nukahtaa ihan minne vaan, ihan koska vaan, yleensä keskelle lattiaa. Eipä paljon muiden riehunnat siinä vaiheessa hetkauta. Toki Ossistakin vauhtia tarvittaessa löytyy, mutta hän osaa myös olla hirveän nätisti ja rauhallisesti.
Tänään käytiin ekaa kertaa ulkoilemassa valjaissa! Mukaan pääsivät vuorollaan Ossi, Aamu ja Leo. Oli aivan käsittämättömän hämmästyttävää, ettei kukaan heistä edes huomannut päällään olevia valjaita. Yleensä ekoilla kokeilukerroilla pennuille iskee melkoinen valjashalvaus ja sitten kiemurrellaan ja pompitaan. Ei, ei mitään sen kaltaistakaan, ja ulkona vedettiin heti hännät sojollaan semmoista kyytiä, että oli turha kuvitella pentutaluttimen olevan riittävä, fleksi oli heti haettava!
Leo oli ulkona rauhallinen ja katseli ympärilleen, kun taas Aamu pomppi kun aropupu ja otti hurjia spurtteja niin pitkälle kuin fleksi ja perässä juoksevat taluttajat antoivat periksi. Ossi naukaisi kummissaan muutaman kerran, mutta painoi sitten päätä pahkaa puskaan ja kirmaili ympäriinsä melkein yhtä innokkaasti kuin Aamu. Eipä kumpaakaan hätkähdyttänyt edes lähistöllä pari kertaa kirskunut sirkkeli! Tiina on kertonut jopa imuroivansa pentuja, jotta ihmekös tuo kun eivät pienistä säikähdä 😉
Nanna oli tottakai lasten mukana ulkona, ja voi kuinka hän pitikään hauskaa lasten kanssa! Yhtä matkaa juoksenneltiin, vähän painittiin, ja jos pentujen vauhti näytti liian hurjalta, Nanna kamppasi pennun nurmikkoon ja istahti päälle 🙂 Nanna on kyllä huippumamma!
Jos kuvista ihmettelette, missä isojen kissojen valjaat ovat, kerrottakoon, että Nannan sijoituskodissa on suuuuuuuri turvallisesti aidattu piha, josta kissat eivät pääse karkaamaan. Pennut olivat valjaissa, jotta tottuisivat niihin ja jotta ensiulkoilut olisivat turvallisempia ja hallitumpia. Näin uudessakin kodissa on sitten helppo aloittaa mukavat valjasulkoilut.
Lopuksi vielä Nanna-mamma ja Ossi poseerasivat yhdessä 🙂
PS: Lauantaina järjestetään Draconian mahtavat kesäkarkelot näissä upeissa puitteissa pentujen luona Lempäälässä!
Ihania kuvia ja niin komeita kissoja! Ympäristökin näyttää mukavan kesäiseltä. =) Omat kissani eivät ikinä oikein ottautuneet valjaisiin, mutta kokeilimme niiden sijaan pantoja, ja niissä osataan kyllä sitten liikkua. Kissoilla oli aina valjaskokeilujen aikana juuri sellaiset ilmeet, että et voi olla tosissasi.
Itse olen tässä katsellut kissan hankintaa, mutta autottomalle ihmiselle nämä hajumatkat ovat aina tietynlainen este. =/
TykkääTykkää
Kiitos 🙂 Nämä kyllä olivat heti kuin kotonaan valjaissa. Aamu vähän kiemurteli, kun Leon jäljiltä valjaat olivat liian tiukalla, mutta löysääminen auttoi taas unohtamaan koko härvelit ja taas mentiin häntä viipollaan!
Meillä onkin pennulla kotiinkuljetus mahdollisuuksien mukaan 😉
TykkääTykkää